Maxime Trésors Mvilongo Ateba on pappi Obalan hiippakunnassa Kamerunissa. Hän tulee suurperheestä, jossa hän on nuorin seitsemästä sisaruksesta: viisi poikaa ja kaksi tyttöä.
Hänellä oli tavallinen lapsuus, jossa hänellä oli lapsenomaisia unelmia: ensin hän halusi lääkäriksi, sitten häntä viehätti insinöörityö, mikä johti hänet yleissivistävästä koulutuksesta tekniseen koulutukseen.
Valmistuttuaan sähkötekniikan kandidaatiksi hän valmistautui pääsemään Yaoundén ammattikorkeakouluun, mutta ei päässyt samana vuonna määräaikaan liittyvien ongelmien vuoksi. Sitten hän päätti kirjoittautua Yaoundé I:n yliopistoon luonnontieteelliseen tiedekuntaan ja valitsi fysiikan, joka oli aina kiehtonut häntä. Tuona lukuvuonna alkoi tarina hänen kutsumuksestaan.
"Kesälomien aikana lähdin Yaoundén kaupungista perheeni kanssa pieneen naapurikylään nimeltä Mfou. Siellä ollessani tapasin seurakunnan kirkkoherran, koska olin koko Mfoussa oleskeluni ajan seurakunnan alttaripoikana.
Eräänä päivänä, messusta lähdettyäni, hän sanoi minulle: "Maxime, tiedätkö, että sinusta voisi tulla hyvä pappi? Vastasin hänelle välittömästi ja ajattelematta: "Olen insinööri, pappeus on kirjailijoille". Hän vastasi minulle antamalla ymmärtää, että oli pappeja, jotka olivat jopa insinöörejä. Hän lopetti nämä selitykset sanaan, joka on vainonnut minua siitä lähtien: "Ajattele asiaa".
Tuon vakautta uhanneen keskustelun jälkeen päätin tehdä novenan, jossa pyysin Herraa osoittamaan minulle merkin, paljastamaan minulle, että tämä tie ei ollut minun. Novena päättyi, eikä minulla ollut ollut mitään merkkiä, mutta odotin sitä innolla. Itse asiassa syvällä sisimmässäni pelkäsin tätä polkua, joka ei vastannut unelmaani. Unelmoin olevani hyvä aviomies, hyvin uskollinen vaimolleen, jolla olisi hieno talo, hieno auto... valitettavasti kaikki oli vaarassa hajota.
Niinpä päätin antaa ajan kulua, sanoin itselleni: mikään ei mene hukkaan, se menee varmasti ajan kanssa ohi. Loman lopussa ilmoittauduin ammattikorkeakoulukokeeseen nuoremman veljeni kanssa, joka oli juuri valmistunut lukiosta, mutta valitettavasti minä en päässyt, mutta nuorempi veljeni pääsi.
Ammattikorkeakoulukokeen epäonnistuminen ei lannistanut minua unelmastani tulla suureksi insinööriksi, joten jatkoin yliopistossa fysiikan opintoja valmistautuen samalla kilpailuihin, kuten useimmat luonnontieteellisten tiedekuntien opiskelijat tekivät. Eräänä päivänä, kun olimme kemian tunnilla, menin taululle korjaamaan erästä harjoitusta. En enää muista, jäinkö siitä paitsi vai löysinkö sen, mutta en voi unohtaa näitä muutamaa sanaa, jotka tulivat opettajan suusta: "...uskonnollisen ristinsä kanssa".
Nuo sanat herättivät uudestaan, entistä tarmokkaammin, syvälle sisimpääni hautautuneen "Ajattele asiaa". Pitkän kamppailun jälkeen päätin hyväksyä tämän uuden polun, joka jatkuvasti tarjoutui minulle, ja silloin suuri rauha valtasi minut. Sydämessäni päätin, että valmistumisen jälkeen hakisin toisen vuoden aikana suureen seminaariin.
Itse asiassa minulla oli niin hieno ajatus pappeudesta, etten voinut sitoutua siihen ennen kuin olin valmis uhraamaan kaiken. Itse asiassa minun oli luovuttava unelmastani naimisiinmenosta, unelmastani insinöörin ammatista ja fysiikasta, jota rakastin niin paljon. Ystävieni hämmästykseksi vastasin, että tekisin enemmän hyvää ihmisille olemalla pappi kuin olemalla loistava fysiikan professori. Itse asiassa sanoin itselleni kuukausien ajan, etten voisi luopua niin suurista ihanteista ja unelmista jonkin vähemmän rohkean asian vuoksi, jonkin sellaisen asian vuoksi, joka ei olisi niin monien uhrausten arvoinen.
Siitä päivästä lähtien "seikkailu" alkoi. Kutsun sitä seikkailuksi, koska tunsin sisälläni, että olin juuri tuhonnut kaiken, minkä olin varma, että minulla oli. Olin heittäytymässä johonkin, joten ainoa varmuus oli usko siihen, mitä tunsin syvällä sisälläni. Aika ajoin epäilys kuitenkin nousi esiin: "mitä jos olenkin väärässä". Onneksi tämä epäilys hälveni vähitellen koko koulutukseni ajan, kunnes se lopulta katosi vihkimispäivänä 26. huhtikuuta 2019.
Minulle pappeus on aina ollut jotain hyvin suurta, ja vain Jumalan armosta sen voi saavuttaa. Lisäksi tämä matka Jumalan kanssa on edelleen seikkailu, sillä kun jätän elämäni Jumalan käsiin, hänestä tulee sen herra.
Nyt seikkailuni jatkuu Roomassa. Kävelen yksin, mutta Jumala tietää, minne hän vie minut. Minä puolestani tekisin mitä tahansa, jotta en koskaan lopettaisi kävelemistä.
Olen vakuuttunut siitä, että vain olemalla uskollinen hänen tahdolleen voin tehdä paljon hyvää kirkolle ja erityisesti hiippakunnalleni. Obalan hiippakunta on nuori, 33 vuotta vanha hiippakunta, ja sen maantieteellinen sijainti tekee siitä maaseutuhiippakunnan. Lähes kaikki sen uskovaiset asuvat syrjäseuduilla, mikä tekee pastoraalisesta työstä usein hyvin vaikeaa.
Nsemin seurakunta, jossa vietin diakoniaharjoitteluni, on esimerkiksi yksi hiippakunnan syrjäisimmistä seurakunnista. Sunnuntain sielunhoitoon lähdimme klo 6 aamulla ja palasimme pappilaan klo 20.00 vietettyämme neljä messua. Itse asiassa kylät oli sijoitettu pitkän, yli 160 kilometrin pituisen reitin varrelle, jonka teimme moottoripyörällä tiellä, jolla kävely on vähiten vaarallista toimintaa.
Tällä hetkellä Obalan hiippakunnassa on 60 seurakuntaa ja yli 160 pappia. Me olemme suhteellisen suojassa pastorien tarpeelta, voi olla vaarana väittää niin. Obalan hiippakunnassa tarvitaan kuitenkin edelleen kiireellisesti hyvin koulutettuja pappeja. Tähän tarpeeseen vastaamiseksi olen Roomassa opiskelemassa viestintää, jotta voisin myöhemmin tehdä hiippakunnasta tunnetumman paitsi sisäisesti myös ulkoisesti. Itse asiassa rakenne, joka ei tunne itseään, ei voi ymmärtää itseään eikä kehittyä. Viestinnän ja ennen kaikkea hyvän viestinnän tarve on siis ilmeinen".
"Olen hyvin iloinen tuestanne ja vielä enemmän, kun ette tunne minua. Kiitos paljon tästä jumalallisesta teosta, koska olen varma, että Jumala on se, joka inspiroi teitä tähän. Lupaan rukoilla puolestanne, jotta tämä suuri työ, jolle olette omistautuneet, ei koskaan häviäisi.
Kuten juuri kerroin teille, olette osoittaneet suurta ystävällisyyttä papille, joka tulee hyvin kaukaa, ja olette tehnyt sen lähes täysin tietämättä hänen henkilöllisyydestään.
Pyydän teitä vielä kerran ottamaan vastaan syvän kiitollisuuteni siitä tärkeästä teosta, jonka olette minulle tehneet. Lupaan pitää teidät läsnä jokaisessa pyhässä messussa.
Herra Jeesus, joka pelasti meidät ristinkuolemallaan, siunatkoon ja suosikatkoon teitä."
