Chiara Lubich ja neljännen sanan Jeesus

Chiara on välttämätön viite näinä vaikeina aikoina, jolloin monet kristityt tuntevat itsensä lannistuneiksi, koska he ovat vähemmistönä moniarvoisessa ja monimutkaisessa yhteiskunnassa, joka näyttää elävän selkä Jumalalle päin.

Chiaran tekstien merkitys

Nämä kristityt tuntevat itsensä hylätyiksi ja kaipaavat mennyttä, oletettavasti idyllistä aikaa, jota he eivät ole eläneet. He ovat surun vallassa ja muistuttavat evankeliumissa (Lk 13:10-17) esiintyvää kumartunutta naista, joka ei pysty nostamaan päätään taivasta kohti. Nämä kristityt, jotka kaipaavat takaisin omaa ilo, jonka Kristus tuo meilleHeidän olisi hyvä syventyä ja pohtia Chiaran tekstejä, naisen, joka oli aina tarkkaavainen Pyhän Hengen innoituksille. Hän tiesi hyvin, että kristityn voima on aina lainattu, sillä heikkoutemme muuttuu Kristuksessa voimaksi.

Chiara ja Kristuksen hahmo

Yksi Chiara Lubichin suosikkiteksteistäni on Zenit-toimistolle pitkäperjantaina 2000 kirjoitettu artikkeli. Hän oli tuolloin kahdeksankymppinen, vaikka hän olisi voinut kirjoittaa sen hengellisen matkansa alussa, sillä tässä on yksi hänen hengellisyydelleen tyypillisimmistä piirteistä: mietiskely Jeesuksesta, joka on hylätty.

En contraste con las expectativas de esos cristianos apegados a la supuesta seguridad vivida en otros tiempos, Chiara presenta la figura de un Cristo despojado en la cruz de su divinidad para unirse todavía más al hombre, para experimentar Él también la angustia y el desamparo del ser humano e en algunos momentos de su vida. Tal es el sentido de la cuarta palabra pronunciada en la cruz, “¡Dios mío, Dios mío! ¿Por qué me has abandonado?” (Mt 27, 47).

Chiara ja elämän haavoittuneet

Luin kerran selityksen, joka ei vakuuttanut minua lainkaan: Jeesus oli alkanut rukoilla psalmia, joka sisälsi nämä sanat, ja hänen uupumuksensa esti häntä jatkamasta rukousta. On mahdollista, että Jeesus olisi voinut rukoilla tuota psalmia, mutta tosiasia on, että hänen sanansa ilmaisevat selvästi sen, mitä hän tunsi sillä hetkellä. Vuosisatojen ajan tähän neljänteen sanaan ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota, ehkä siksi, että jotkut kuvittelivat sen olevan vastaamaton kysymys.

Toisaalta me uskovat tiedämme, kuten Chiara muistuttaa, että Isä on herättänyt ja korottanut Poikansa iankaikkisesti. Tässä yhteydessä hän huomauttaa myös: "Hänessä rakkaus mitätöitiin, valo sammutettiin, viisaus vaiennettiin. Meidät erotettiin Isästä. Pojan, jossa me kaikki löysimme itsemme, oli välttämätöntä maistaa eroa Isästä. Hänen täytyi kokea Jumalan hylkääminen, jotta me emme enää tuntisi itseämme hylätyiksi".

Toivoa Kristuksen jalkojen juurella

Chiara ve en ese Jesús que grita su abandono a muchas personas que sufren en lo físico como ciegos, mudos o sordos, pero también percibe a los que sufren en su espíritu: los desilusionados, los traicionados, los miedosos, los tímidos, los desorientados… Estos últimos son los heridos de la vida, una expresión utilizada en algunas ocasiones por san Juan Pablo II, y que no hace mucho contemplé como rótulo de una sección en una librería de Lourdes. Pienso que los enfermos del espíritu son mucho más numerosos que los otros, pues en una sociedad poco solidaria son infinidad las personas que viven en la soledad y el desamparo.

Jeesus on hylätty heissä, koska, kuten Chiara sanoo: "Jeesus on hylätty heissä.Voimme nähdä Hänet jokaisessa kärsivässä veljessä. Lähestymällä niitä, jotka muistuttavat Häntä, voimme puhua heille Jeesuksesta, joka on hylätty.".

Kärsijöille on myyty ajatus, että heidän elämänsä on epäonnistunut ja että mikään ei ole sen arvoista. Mutta Jeesus on kärsinyt paljon enemmän kuin he kaikki.. Chiara muistuttaa meitä siitä, että kaikkien elämän tuskallisten puolien takana on Kristuksen kasvot. Voisimme lisätä, että se on konkreettinen kasvo, jolla on identiteetti, vaikka sillä on hyvin erilaisia representaatioita, ja jos hänen kasvonsa ovat tunnistettavissa, niin myös veljiemme ja sisariemme kasvojen on oltava tunnistettavissa, koska, kuten Chiara huomauttaa, jokainen heistä on hän.

Tehtävämme on muuttaa kipu rakkaudeksi, tehtävä, joka näyttää inhimillisesti mahdottomalta, mutta jonka Kristuksen Hengen voima ja muut lahjat tekevät mahdolliseksi..

Chiara ja hänen näkemyksensä nuoruudesta

Ristiinnaulitun Kristuksen hylkäämisen mieleen palauttaminen saa minut yhdistämään Chiaran Olivier Clémentiin, tunnettuun ranskalaiseen ortodoksiteologiin. Molemmat ihailivat suuresti patriarkka Athenagorasta, ja heillä oli joitakin henkilökohtaisia tapaamisia, jotka he kirjasivat kirjoituksiinsa. Aikansa poliittisten ja yhteiskunnallisten myrskyjen, kuten toukokuun 68 tapahtumien, edessä Athenagoras ei ollut pessimistinen eikä nostalginen paremmaksi väitetyn menneisyyden suhteen, ja hän vakuutti Clémentille, että nämä nuoret mielenosoittajat innoittivat häntä myötätunnolla. Vaikka he eivät sitä tajua, he ovat täysin hylättyjä nuoria, ja heidän huutonsa on edelleen orpojen huuto. Patriarkka, suuri inhimillisyyden tuntija, näkee opiskelijakapinan avunhuutona. Clément puolestaan korostaa, että nihilismin näennäisestä voitosta huolimatta protestiliikkeessä, joka väittää olevansa Marxin, Nietzschen ja Freudin perillinen, on suuri tyhjiö.

Aito kristillinen ekumenia

Creen, como tantos otros, en la transformación de las estructuras, o a lo mejor ni siquiera en eso, aunque no se dan cuenta de que la única revolución creativa en la historia es la que nace de la transformación de los corazones. Por su parte, Chiara Lubich, testigo de una época turbulenta en la que Cristo es nuevamente abandonado y sustituido por utopías sin esperanza, encuentra en Atenágoras el corazón de un padre, un espíritu juvenil lleno de fe y esperanza. No le califica de hermano separado, una expresión muy frecuente en la época del posconcilio, pues tiene el convencimiento de pertenecer a una misma casa, a una misma familia. Este es el auténtico ecumenismo, en el que las diferencias han perdido su color gracias al sol de la caridad. Tanto es así que el grito de Jesús abandonado en la cruz está necesariamente dirigido a todos los cristianos sin excepción. El encuentro con Jesús abandonado, presente en tantos hermanos a los que no podemos dejar solos, es un buen ejemplo de ecumenismo.