Chiaran tekstien merkitys

Nämä kristityt tuntevat itsensä hylätyiksi ja kaipaavat mennyttä, oletettavasti idyllistä aikaa, jota he eivät ole eläneet. He ovat surun vallassa ja muistuttavat evankeliumissa (Lk 13:10-17) esiintyvää kumartunutta naista, joka ei pysty nostamaan päätään taivasta kohti. Nämä kristityt, jotka kaipaavat takaisin omaa ilo, jonka Kristus tuo meilleHeidän olisi hyvä syventyä ja pohtia Chiaran tekstejä, naisen, joka oli aina tarkkaavainen Pyhän Hengen innoituksille. Hän tiesi hyvin, että kristityn voima on aina lainattu, sillä heikkoutemme muuttuu Kristuksessa voimaksi.

Chiara ja Kristuksen hahmo

Yksi Chiara Lubichin suosikkiteksteistäni on Zenit-toimistolle pitkäperjantaina 2000 kirjoitettu artikkeli. Hän oli tuolloin kahdeksankymppinen, vaikka hän olisi voinut kirjoittaa sen hengellisen matkansa alussa, sillä tässä on yksi hänen hengellisyydelleen tyypillisimmistä piirteistä: mietiskely Jeesuksesta, joka on hylätty.

Toisin kuin kristittyjen odotukset, jotka olivat kiinnittyneitä muina aikoina elettyyn oletettuun turvallisuuteen, Chiara esittää Kristuksen, joka riisuttiin jumaluudestaan ristillä, jotta hän yhdistyisi vielä enemmän ihmiseen ja kokisi ihmisen ahdistuksen ja avuttomuuden tietyillä elämänsä hetkillä. Tämä on ristillä lausutun neljännen sanan merkitys: "Jumalani, Jumalani, miksi olet hyljännyt minut" (Mt 27:47).

Chiara ja elämän haavoittuneet

Luin kerran selityksen, joka ei vakuuttanut minua lainkaan: Jeesus oli alkanut rukoilla psalmia, joka sisälsi nämä sanat, ja hänen uupumuksensa esti häntä jatkamasta rukousta. On mahdollista, että Jeesus olisi voinut rukoilla tuota psalmia, mutta tosiasia on, että hänen sanansa ilmaisevat selvästi sen, mitä hän tunsi sillä hetkellä. Vuosisatojen ajan tähän neljänteen sanaan ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota, ehkä siksi, että jotkut kuvittelivat sen olevan vastaamaton kysymys.

Toisaalta me uskovaiset tiedämme, kuten muistatte. ChiaraIsä herätti Poikansa henkiin ja korotti hänet ikuisiksi ajoiksi. Tässä yhteydessä hän huomauttaa edelleen: "Hänessä rakkaus mitätöitiin, valo sammutettiin, viisaus vaiennettiin. Meidät erotettiin Isästä. Pojan, jossa me kaikki löysimme itsemme, oli välttämätöntä maistaa eroa Isästä. Hänen täytyi kokea Jumalan hylkääminen, jotta me emme enää tuntisi itseämme hylätyiksi".

Toivoa Kristuksen jalkojen juurella

Chiara näkee tässä Jeesuksessa, joka huutaa hylätyksi tulemistaan, monia ihmisiä, jotka kärsivät fyysisesti, kuten sokeat, mykät tai kuurot, mutta hän näkee myös ne, jotka kärsivät hengellisesti: pettäneet, petetyt, pelokkaat, arat, eksyksissä olevat... Jälkimmäiset ovat elämän haavoittuneita, kuten pyhä Johannes Paavali II joskus ilmaisi, ja näin tämän ilmaisun vähän aikaa sitten erään Lourdesissa sijaitsevan kirjakaupan osaston kyltissä. Uskon, että hengeltään sairaita on paljon enemmän kuin muita, koska solidaarisuuden puutteessa yhteiskunnassa on lukemattomia ihmisiä, jotka elävät yksinäisyydessä ja avuttomuudessa.

Jeesus on hylätty heissä, koska, kuten Chiara sanoo: "Jeesus on hylätty heissä.Voimme nähdä Hänet jokaisessa kärsivässä veljessä. Lähestymällä niitä, jotka muistuttavat Häntä, voimme puhua heille Jeesuksesta, joka on hylätty.".

Kärsijöille on myyty ajatus, että heidän elämänsä on epäonnistunut ja että mikään ei ole sen arvoista. Mutta Jeesus on kärsinyt paljon enemmän kuin he kaikki.. Chiara muistuttaa meitä siitä, että kaikkien elämän tuskallisten puolien takana on Kristuksen kasvot. Voisimme lisätä, että se on konkreettinen kasvo, jolla on identiteetti, vaikka sillä on hyvin erilaisia representaatioita, ja jos hänen kasvonsa ovat tunnistettavissa, niin myös veljiemme ja sisariemme kasvojen on oltava tunnistettavissa, koska, kuten Chiara huomauttaa, jokainen heistä on hän.

Tehtävämme on muuttaa kipu rakkaudeksi, tehtävä, joka näyttää inhimillisesti mahdottomalta, mutta jonka Kristuksen Hengen voima ja muut lahjat tekevät mahdolliseksi..

Chiara ja hänen näkemyksensä nuoruudesta

Ristiinnaulitun Kristuksen hylkäämisen mieleen palauttaminen saa minut yhdistämään Chiaran Olivier Clémentiin, tunnettuun ranskalaiseen ortodoksiteologiin. Molemmat ihailivat suuresti patriarkka Athenagorasta, ja heillä oli joitakin henkilökohtaisia kohtaamisia, jotka he kirjasivat kirjoituksiinsa. Aikansa poliittisten ja yhteiskunnallisten myrskyjen, kuten toukokuun 68 tapahtumien, edessä Athenagoras ei ollut pessimistinen eikä nostalginen paremmaksi väitetyn menneisyyden suhteen, ja hän vakuutti Clémentille, että nämä nuoret mielenosoittajat innoittivat häntä myötätunnolla.

Vaikka he eivät sitä tajua, he ovat täysin hylättyjä nuoria, ja heidän huutonsa on yhtä kuin orpojen huuto. Patriarkka, suuri ihmisyyden tuntija, näkee opiskelijoiden kapinan avunhuutona. Clément puolestaan korostaa, että nihilismin näennäisestä voitosta huolimatta protestiliikkeessä, joka väittää olevansa Marxin, Nietzschen ja Freudin perillinen, on suuri tyhjiö.

Aito kristillinen ekumenia

He uskovat monien muiden tavoin rakenteiden muutokseen tai eivät ehkä edes siihen, vaikka he eivät ymmärrä, että historian ainoa luova vallankumous on se, joka syntyy sydämen muutoksesta. Chiara Lubich puolestaan, joka on todistamassa myrskyisää aikaa, jossa Kristus jälleen kerran hylätään ja korvataan toivottomilla utopioilla, löytää Athenagoraksesta isän sydämen, nuorekkaan hengen täynnä uskoa ja toivoa.

Hän ei kuvaile häntä eronneeksi veljeksi, mikä on hyvin yleinen ilmaus konsiliittokokouksen jälkeisenä aikana, koska hän on vakuuttunut siitä, että he kuuluvat samaan taloon, samaan perheeseen. Tämä on todellista ekumeniaa, jossa erot ovat menettäneet värinsä rakkauden auringon ansiosta. Niin paljon, että ristillä hylätyn Jeesuksen huuto on välttämättä osoitettu kaikille kristityille poikkeuksetta. Hylätyn Jeesuksen kohtaaminen, joka on läsnä niin monissa veljissä ja sisarissa, joita emme voi jättää yksin, on hyvä esimerkki ekumeniasta.