Kun seuraamme vihjeitä, jotka viittaavat Jumalan olemassaoloon, ja saamme luottamuksen kääntyä hänen puoleensa, otamme ensimmäiset askeleet kohti unohtumatonta ystävyyttä, joka tuo meille suurta vakautta ja tyyneyttä, kun voimme luottavaisin mielin nojata siihen, joka ei koskaan petä.
Jumala etsii meitä ja puhuu meille ystävinä ja odottaa, että vastaamme hänelle ystävyydellämme, uskomme häneen, yritämme ymmärtää, mitä hän sanoo meille, ja hyväksymme varauksetta sen, mitä hän ehdottaa meille.
Usko on vastaus Jumalan kutsuun olla yhteydessä häneen ja nauttia hänen seurastaan. Uskon kautta ihminen alistaa koko älykkyytensä ja tahtonsa Jumalalle, prestando asentimiento a lo que Dios ha revelación y decidiendo vivir de modo coherente con esas verdades.
Mutta onko tämä järkevä kanta, onko uskovainen ihminen, onko ihminen, joka alistaa älykkyytensä sille, mitä joku toinen hänelle sanoo, tai antaa päätöksensä jonkun toisen käsiin, järjissään?
Usko on ennen kaikkea henkilökohtaista kiinnittymistä Jumalaan, ja samalla ja erottamattomasti vapaa suostumus kaikkeen Jumalan ilmoittamaan totuuteen.
On totta, että olisi turhaa ja väärin luottaa luotuun olentoon, mutta onko se sama asia Jumalan kohdalla? Asioiden todellisuus riippuu pohjimmiltaan vastauksesta yhteen kysymykseen, joka on perustavanlaatuinen: onko Jumala olemassa vai eikö häntä ole? Jos sitä ei ole olemassa ja se on vain ideologinen konstruktio, se olisi merkityksetön. Mutta entä jos se on olemassa?
Sanotaan, että suostumuksen antaminen on riskialtis valinta, koska kaikkea todellisuutta ei ole mahdollista hallita älyllisesti. Se edellyttää luottamuksen harjoittamista, jotakuinkin samalla tavalla kuin se, että henkilö, joka ei ole koskaan ennen tehnyt sitä, hyppäisi uima-altaaseen. Hän näkee muita ihmisiä, jotka ovat siellä ja nauttivat uimisesta, mutta ensivaikutelma on, että jos hän sukeltaa sinne, hän menee pohjaan ja hukkuu.
Lainata uskon suostumus ei voi odottaa löytävänsä matemaattista todistusta Jumalan olemassaolosta ja jokaisesta hänen ilmoittamastaan totuudesta. Se on riski, ja siksi se vaatii apua, joka meidän on saatava ulkopuolelta. Usko on Jumalan lahja, hänen antamansa yliluonnollinen hyve. Para dar una respuesta positiva a lo que Dios ha revelado es necesaria la gracia de Dios, que se adelanta y nos ayuda, junto con el auxilio interior del Espíritu Santo, que mueve el corazón, lo dirige a Dios, abre los ojos del espíritu y concede a todos gusto en aceptar y creer la verdad. Así lo enseña el Concilio Vaticano II (Dei Verbum, n.5) ja katolisen kirkon katekismusta. (n.153).
Paavi Benedictus XVI sanoo pyhästä Tuomas Akvinolaisesta, että hän on esimerkki siitä, että uskon ja järjen pitäisi olla sopusoinnussa keskenään.
Kuitenkin ei ole ihmisen vapauden eikä älykkyyden vastaista luottaa Jumalaan ja hyväksyä hänen ilmoittamansa totuudet. Ya en las relaciones humanas no es contrario a nuestra propia dignidad creer lo que otras personas nos dicen sobre ellas mismas y sobre sus intenciones, y prestar confianza a sus promesas (como, por ejemplo, cuando un hombre y una mujer se casan). Nos fiamos de nuestros padres cuando somos pequeños, nos fiamos de nuestros maestros y de lo que dicen los manuales. Nos fiamos de lo que leemos en la prensa, escuchamos en la radio o vemos en la televisión. No tenemos tiempo ni posibilidad de contrastar experimentalmente todo la información de vamos recibiendo. En la vida normal casi todo lo que sabemos es porque nos hemos fiado de alguien. Así que ei ole ihmisarvomme vastaista luottaa Jumalaan.
Syy uskomiseen ei ole siinä, että ilmoitetut totuudet vaikuttavat luonnollisen järjen valossa totuudellisilta ja ymmärrettäviltä. Me uskomme sen vuoksi, että Jumala itse on auktoriteetti, joka paljastaa ja joka ei voi pettää itseään eikä meitä.
Myös tosielämässä meidän on tarkistettava ainakin osa siitä, mitä meille kerrotaan, ja todennettava, onko se uskottavaa, vaikka emme useinkaan voi todistaa sitä. Tiede edistyy enemmän induktiolla kuin matemaattisesti todistetulla päättelyllä.
Tästä syystä ne myös On järkevää, että haluamme tietää tarkemmin ja syventyä siihen, mitä usko kertoo meille. Kuten Pyhä Anselm huomautti, "Usko on ymmärrystä". Katoliseen uskoon kuuluu, että uskova haluaa tuntea paremmin sen, johon hän on uskonsa asettanut, ja ymmärtää paremmin sitä, mitä hänelle on ilmoitettu.Sen vuoksi hän tehköön kaikkensa päästäkseen mahdollisimman lähelle ilmestyksen salaisuuksien ymmärtämistä.
Usko ja järki eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan täydentävät toisiaan. Oikein suoritettu tieteellinen tutkimus ei koskaan ole oikeastaan vastakkainen uskolle, koska profaanit ja uskon realiteetit ovat peräisin samasta Jumalasta.
Francisco Varo Pineda
Tutkimusjohtaja
Navarran yliopisto
Teologinen tiedekunta
Pyhien kirjoitusten professori