Usko ja järki eivät ole yhteensopimattomia vaan toisiaan täydentäviä todellisuuksia.

Kun seuraamme vihjeitä, jotka viittaavat Jumalan olemassaoloon, ja saamme luottamuksen kääntyä hänen puoleensa, otamme ensimmäiset askeleet kohti unohtumatonta ystävyyttä, joka tuo meille suurta vakautta ja tyyneyttä, kun voimme luottavaisin mielin nojata siihen, joka ei koskaan petä.

Jumala etsii meitä ja puhuu meille ystävinä ja odottaa, että vastaamme hänelle ystävyydellämme, uskomme häneen, yritämme ymmärtää, mitä hän sanoo meille, ja hyväksymme varauksetta sen, mitä hän ehdottaa meille.

Usko on vastaus Jumalan kutsuun olla yhteydessä häneen ja nauttia hänen seurastaan. Uskon kautta ihminen alistaa koko älykkyytensä ja tahtonsa Jumalalle, suostuminen siihen, mitä Jumala on ilmoittanut, ja päätös elää tavalla, joka on yhdenmukainen näiden totuuksien kanssa.

Mutta onko tämä järkevä kanta, onko uskovainen ihminen, onko ihminen, joka alistaa älykkyytensä sille, mitä joku toinen hänelle sanoo, tai antaa päätöksensä jonkun toisen käsiin, järjissään?

Usko on ennen kaikkea henkilökohtaista kiinnittymistä Jumalaan, ja samalla ja erottamattomasti vapaa suostumus kaikkeen Jumalan ilmoittamaan totuuteen.

On totta, että olisi turhaa ja väärin luottaa luotuun olentoon, mutta onko se sama asia Jumalan kohdalla? Asioiden todellisuus riippuu pohjimmiltaan vastauksesta yhteen kysymykseen, joka on perustavanlaatuinen: onko Jumala olemassa vai eikö häntä ole? Jos sitä ei ole olemassa ja se on vain ideologinen konstruktio, se olisi merkityksetön. Mutta entä jos se on olemassa?

Sanotaan, että suostumuksen antaminen on riskialtis valinta, koska kaikkea todellisuutta ei ole mahdollista hallita älyllisesti. Se edellyttää luottamuksen harjoittamista, jotakuinkin samalla tavalla kuin se, että henkilö, joka ei ole koskaan ennen tehnyt sitä, hyppäisi uima-altaaseen. Hän näkee muita ihmisiä, jotka ovat siellä ja nauttivat uimisesta, mutta ensivaikutelma on, että jos hän sukeltaa sinne, hän menee pohjaan ja hukkuu.

Lainata uskon suostumus ei voi odottaa löytävänsä matemaattista todistusta Jumalan olemassaolosta ja jokaisesta hänen ilmoittamastaan totuudesta. Se on riski, ja siksi se vaatii apua, joka meidän on saatava ulkopuolelta. Usko on Jumalan lahja, hänen antamansa yliluonnollinen hyve. Myönteinen vastaus siihen, mitä Jumala on ilmoittanut, edellyttää Jumalan armoa, joka tulee esiin ja auttaa meitä, sekä Pyhän Hengen sisäistä apua, joka liikuttaa sydäntä, ohjaa sen Jumalan puoleen, avaa hengen silmät ja antaa jokaiselle makua totuuden hyväksymiseen ja uskomiseen. Näin opettaa Vatikaanin toinen kirkolliskokous (Dei Verbum, n.5) ja katolisen kirkon katekismusta. (n.153).

Luottamus Jumalaan

Kuitenkin ei ole ihmisen vapauden eikä älykkyyden vastaista luottaa Jumalaan ja hyväksyä hänen ilmoittamansa totuudet. Jo ihmissuhteissa ei ole oman ihmisarvomme vastaista uskoa sitä, mitä toiset ihmiset kertovat itsestään ja aikeistaan, ja luottaa heidän lupauksiinsa (kuten esimerkiksi silloin, kun mies ja nainen menevät naimisiin). Me luotamme vanhempiin, kun olemme nuoria, me luotamme opettajiin ja siihen, mitä oppikirjat sanovat. Luotamme siihen, mitä luemme lehdistä, kuulemme radiosta tai näemme televisiosta. Meillä ei ole aikaa tai mahdollisuutta asettaa kokeellisesti vastakkain kaikkea saamiamme tietoja. Normaalielämässä lähes kaikki, mitä tiedämme, johtuu siitä, että olemme luottaneet johonkin toiseen. Niinpä me ei ole ihmisarvomme vastaista luottaa Jumalaan.

Syy uskomiseen ei ole siinä, että ilmoitetut totuudet vaikuttavat luonnollisen järjen valossa totuudellisilta ja ymmärrettäviltä. Me uskomme sen vuoksi, että Jumala itse on auktoriteetti, joka paljastaa ja joka ei voi pettää itseään eikä meitä.

Myös tosielämässä meidän on tarkistettava ainakin osa siitä, mitä meille kerrotaan, ja todennettava, onko se uskottavaa, vaikka emme useinkaan voi todistaa sitä. Tiede edistyy enemmän induktiolla kuin matemaattisesti todistetulla päättelyllä.

Tästä syystä ne myös On järkevää, että haluamme tietää tarkemmin ja syventyä siihen, mitä usko kertoo meille. Kuten Pyhä Anselm huomautti, "Usko on ymmärrystä". Katoliseen uskoon kuuluu, että uskova haluaa tuntea paremmin sen, johon hän on uskonsa asettanut, ja ymmärtää paremmin sitä, mitä hänelle on ilmoitettu.Sen vuoksi hän tehköön kaikkensa päästäkseen mahdollisimman lähelle ilmestyksen salaisuuksien ymmärtämistä.

Usko ja järki eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan täydentävät toisiaan. Oikein suoritettu tieteellinen tutkimus ei koskaan ole oikeastaan vastakkainen uskolle, koska profaanit ja uskon realiteetit ovat peräisin samasta Jumalasta.