Vaikka ihminen kokee surun yhtenä elämän yleisimmistä kokemuksista, emme ole aina valmistautuneet siihen, ja se vaatii meitä jatkuvasti oppimaan ja sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Surussa ei ole kyse vain kuolemasta. Suru on tunne tai erilaisia tunteita, joita ihmiset kokevat, kun he kokevat minkä tahansa menetyksen.
Menetyksen aiheuttamassa tuskassa ei ole "asiantuntijoita", vaan sillä on aina omaperäinen ulottuvuus: sen ilmenemismuodoissa, syissä ja erilaisissa reaktioissa, joita se laukaisee. Monesti huomaamme kärsivämme syvästi syistä ja syistä, joita emme koskaan osanneet odottaa.
Pyhä Isä Johannes Paavali IIInhimillinen kärsimys herättää myötätuntoa, se herättää myös kunnioitusta, ja omalla tavallaan se pelottaa. Siihen sisältyy todellakin erityisen mysteerin suuruus [...] ihminen on kärsimyksessään aineeton mysteeri".
Tämä inhimillinen kokemus saa meidät etsimään apua toisilta ja tarjoamaan vastavuoroisesti tukeamme. Kokemus surun voittaminenopettaa meitä kiinnittämään enemmän huomiota muihin kärsiviin. Kipukokemus tekee eron kypsän ihmisen, joka pystyy selviytymään esteistä ja vaikeista tilanteista, ja henkilön välillä, joka on innostunut ja imeytynyt omaan itseensä.
Usko on paras turvapaikka niille, jotka joutuvat käymään läpi suruprosessin, joka koskee mitä tahansa menetystä ja mitä tahansa erityispiirteitä. Usko antaa meille voimaa, rauhallisuutta ja tyyneyttä, joita tarvitaan surun tuskan lievittämiseen.
"Jeesuksen ylösnousemus ei ainoastaan anna varmuutta kuolemanjälkeisestä elämästä, vaan se myös valaisee kuoleman mysteerin meille jokaiselle. Jos elämme yhdistyneinä Jeesukseen, uskollisina hänelle, pystymme kohtaamaan jopa kuoleman kulun toivossa ja tyynenä." (Paavi Franciscus, yleisaudienssi 27. marraskuuta 2013).
tulee vääjäämättä. Siksi on onttoa turhamaisuutta keskittyä tähän elämään! Katsokaa, kuinka monet kärsivät. Jotkut kokevat tuskallisena jättää sen, koska se loppuu; toiset taas kokevat sen tylsäksi, koska se kestää... Joka tapauksessa ei ole sijaa sille virheelliselle ajatukselle, jonka mukaan maanpäällinen elämämme olisi loppu.
Meidän on jätettävä tämä logiikka taaksemme ja ankkuroitava itsemme toiseen logiikkaan: ikuiseen logiikkaan. Tarvitaan täydellistä muutosta: itsensä tyhjentämistä, itsekeskeisiä motiiveja, jotka ovat vanhentuneita, jotta voidaan syntyä uudelleen Kristuksessa, joka on ikuinen. ( (Surco, 879)
Älkää pelätkö kuolemaa. -Hyväksykää se tästä lähtien anteliaasti..., silloin kun Jumala tahtoo..., niin kuin Jumala tahtoo..., missä Jumala tahtoo. -Älkää epäilkö sitä: se tulee silloin, siinä paikassa ja sillä tavalla, joka sopii teille parhaiten..., Isänne-Jumalan lähettämänä. -Tervetuloa sisaremme kuolemaan! (Camino, 739).
Yliluonnollinen näky! Rauhaa! Rauhaa! Katso asioita, ihmisiä ja tapahtumia... ikuisuuden silmin!
Niinpä mikä tahansa muuri, joka sulkee tienne - vaikka se olisi inhimillisesti katsottuna mahtava - heti kun todella nostatte katseenne Taivaaseen, kuinka pieni asia se onkin!Forge, 996).
Valitsemalla inkarnaation, Jeesus Kristus Hän halusi kokea kaiken inhimillisesti mahdollisen kärsimyksen opettaakseen meille, että rakkaus voi voittaa kaikenlaisen tuskan. Surun voi voittaa katsomalla Jeesuksen elämää ja seuraamalla hänen jalanjälkiään.
Kipu on kohtaamispaikka toivon ilon ja rukouksen tarpeen välillä. Kristityt hyväksyvät kivun tulevan ilon toivossa. He ovat täysin tietoisia rajoistaan ja luottavat Jumalalta rukouksessa pyydettyyn apuun.
Kärsimys on vain osa matkaa, ohimenevä paikka; se ei ole koskaan päätepysäkki. Näin rukouksesta tulee tärkeä hetki, jolloin kärsimys löytää merkityksensä ja muuttuu Jumalan armosta iloksi.
Rukous on perustavanlaatuinen tuki menetyksen käsittelyssä ja siitä selviytymisessä. Rukouksen puhdistava vaikutus toteutuu, koska joka kerta, kun ihminen rukoilee, hän kokee Jumalan armo ja jakaa huolensa ja ongelmansa.
Tällä matkalla on kuitenkin hetkiä, jolloin kivun kokeminen muokkaa ihmisen elämää. Enää ei ole kyse kivun hyväksymisestä tai hylkäämisestä, vaan siitä, että oppii näkemään kärsimyksen osana omaa olemassaoloaan ja osana Jumalan suunnitelmaa jokaista meistä varten.
Läheisen menettämisen sureminen on luonnollista ja väistämätöntä. Sen voittaminen ei kuitenkaan ole helppoa, ja joskus jotkut jäävät eri syistä jumiin tähän suruun. Tästä syystä monet katoliset säätiöt tarjoavat tukea ja järjestävät ryhmiä, joiden tarkoituksena on auttaa ihmisiä palaamaan elämään läheisen kuoleman jälkeen ja selviytymään menetyksestä.
Surun tuskasta selviytymiseksi on tarpeen tiedostaa, että on tärkeää hengellinen säestys noina vaikeina hetkinä. Ei ole olemassa yhtä ainoaa reseptiä, vaan kunkin tapauksen erityispiirteet tekevät jokaisesta tapauksesta ainutlaatuisen ja erityisen.
He sanovat, että "kipu tulee ruumiista ja kärsimys sielusta", mutta on välttämätöntä auttaa mukana olevia olemaan tyyni ja "rauhassa Jumalan kanssa", sillä näin "tämä tyyneys välittyy". Jotain, joka myöhemmin helpottaa surua jollakin tavalla.
Puhuessaan ihmisistä, jotka ovat pääsemässä surusta yli, papit korostavat yhtä sanaa: toivo. Toivo auttaa heitä asettumaan uudelleen henkisesti, löytämään uudelleen paikkansa, myös uskonnonharjoituksessa, jonka he ovat saattaneet hylätä. Heidät on saatava näkemään, että Jumala ei ole lähettänyt heille heidän kokemaansa tuskaa, vaan että hän rakastaa heitä.
Siksi paavi Franciscus rohkaisee: "Älkää lakatko puhumasta Herrallemme ja hänen äidilleen, autuaalle Neitsyelle". Hän auttaa meitä aina".
Bibliografia:
Katolisen kirkon katekismus.
OpusDei.org
