Itse asiassa hallitsijan valtaistuimena on kaatopaikkana käytetyn luolan kova kallio, ja vaikka hänellä on majesteettinen linna, joka näkyy laakson kaikista päistä ja vuorenhuipuilta, hän viettää yönsä mieluummin ulkoilmassa, kurjimpien alamaisensa keskellä.
Vielä oudompaa on se, että kuningattarella ei ole armeijaa eliittisotilaista vaan aseettomia mutta hyvin pukeutuneita panderöörejä. Heidän johtajansa, meidän aikamme Quasimodo, on lyhyt ja epämuodostunut, erittäin äreä mutta hyväsieluinen, ja hän palvelee yhdessä kumppaneidensa kanssa kyttyräselkäisten, rampojen ja sairaiden kansaa, joka puhuu ja laulaa lukemattomilla eri kielillä ja murteilla. Näennäisestä sekaannuksesta huolimatta he näyttävät kuitenkin ymmärtävän toisiaan, eikä heillä ole suuria vaikeuksia auttaa toisiaan.
Ei ole yhtä ainoaa prinssiä eikä prinsessaa, sillä hallitsija on kaikkien alamaisiensa äiti, ja näin ollen jokainen heistä on kruununperillinen ja kuninkaallinen sukua.
Itse asiassa he kaikki matkustavat vaunuissa ja vaunuilla, jotka näyttävät erittäin hienoilta, vaikka ne eivät olekaan kurpitsoja, jotka muuttuvat maagisesti kaikkien aikojen kauneimmiksi vaunuiksi. Kuningattaren ja hänen poikansa edessä prinssejä ja prinsessoja kannetaan voitokkaasti kulkueessa, jota kulkevat sivarit, lipunkantajat, kersantit ja lakeijat, ja väkijoukko kumartaa heidän kulkiessaan.
Prinsessat ja prinsessat eivät ole kauniita: eivät ainakaan muista valtakunnista tulevien matkailijoiden silmissä. Minä itse, köyhä matkustaja, joka tulin tapaamaan kuningatarta uuvuttavan matkan jälkeen laaksojen, jokien, vuorten ja niittyjen halki, närkästyneenä siitä, että minulle ei ollut annettu mahdollisuutta käyttää lentävää mattoa, joka vie meidät kaikki mielikuvituksen siivin fantastisiin ja kaukaisiin maailmoihin, hämmästyin siitä, mitä edessäni tapahtui: joukko vanhoja, rumia, rampoja, epämuodostuneita ihmisiä, ihmiskunnan ja meidän hyvin valikoivan ja ansioituneen maailmamme jäänteitä, joita palvottiin ja kunnioitettiin, juhlittiin täydellä kunnioituksella, melkein yhtä paljon kuin kuningatarta, melkein yhtä paljon kuin kuningasta! Miten tämä on mahdollista, mikä skandaali!
Masentunut, väsynyt ja pettynyt sydämeni löysi lohtua vasta, kun kuningattaren likaisen ja kostean valtaistuimen edessä, peilaten itseäni lähellä virtaavan joen veteen, näin itseni samanlaisena kuin tuo väkijoukko: vanhana ja väsyneenä, likaisena ja epämuodostuneena, rumana ja sairaana. Silloin kruunu ilmestyi maagisesti päähäni; silloin minäkin tunsin itseni prinssiksi, kuninkaan pojaksi.
Jos haluatte saavuttaa tämän oudon ja lumotun valtakunnan, tietäkää, että teidän on kestettävä tuhat vaivaa; tietäkää, että teidän on itkettävä, kohdattava tuhannet pelkonne, perfektionisminne, suuruudenharhakuvitelmanne ja riittämättömyyden tunteenne; teidän on hyväksyttävä se, että teitä rakastetaan siksi, mitä te olette, eikä sen vuoksi, mitä te pystytte tekemään, ei ruumiinne kauneuden, ei raajojenne voiman eikä älykkyytenne elinvoiman vuoksi.
Löydät itsesi alastomana, köyhänä ja tarvitsevana. Haluat paeta, huutaa, kapinoida, mutta et voi mennä minnekään, koska tuo maa on kaukana kaikesta, ja ainoa paikka, jonne voit paeta, on viimeinen paikka, jonka haluat nähdä: oma itsesi. Sitten ymmärrätte.
Tiedätte, että päästäksenne pois siitä teidän on heitettävä pois turha kruununne, joka on täynnä kultaa ja arvokkaita helmiä, silkkipukunne ja asusteenne, jotka on allekirjoittanut joku, jonka nimi ennemmin tai myöhemmin unohtuu. Älkää pelätkö, uskokaa ja olkaa nöyriä! Pukekaa päällenne ne ryysyt, jotka he teille antavat, suostukaa olemaan heidän kaltaisiaan ja uskokaa, että te tulette hallitsemaan! Kyllä, sinä tulet hallitsemaan ikuisesti!
Jos ette ole vielä huomanneet, tätä valtakuntaa ei kutsuta Disneylandiksi, Neverlandiksi, Fantasiaksi... Se ei ole keksintö tai rekonstruktio jostakin, jota ei ole olemassa eikä tule koskaan olemaankaan. Ei, tämä valtakunta on todellinen paikka, jossa on ihmisiä, joilla on lihaa ja luita, sydämet, rajoitukset ja synnit.
Kysy, he voivat näyttää sinulle tien: on nimeltään Lourdes, ja se on paikka, jossa viimeiset ovat jo ensimmäisiä.
Gerardo Ferrara
Valmistunut historian ja valtiotieteiden maisteri, erikoistunut Lähi-itään.
Vastaa opiskelijakunnasta
Pyhän Ristin yliopisto Roomassa
