Francis Mutua Simon on 42-vuotias ja kotoisin Kituista, Keniasta. Hän tuli pappisseminaariin vuonna 2006 ja valmistui vuonna 2014, ja hänet vihittiin diakoniksi vuonna 2015 ja vuotta myöhemmin papiksi.
"Olen kuusilapsisesta perheestä. Olen vanhin lapsi katolisessa perheessä, jossa on viisi poikaa ja yksi tyttö. Vanhempani ovat molemmat elossa ja katolisia. Kaikki perheenjäseneni ovat sitoutuneita katolilaisia, ja kun tunsin kutsun pappeuteen, he todella tukivat minua yhteisön vastustuksesta huolimatta.
Yhteisö vastusti sitä, että minusta tulisi pappi, ja vieläpä siksi, että olen kyläni ensimmäinen ja ainoa pappi: se kuulosti heistä oudolta, koska he eivät olleet koskaan ennen ajatelleet tai kuulleet sellaisesta. Lopulta yhteisö oli kuitenkin kiitollinen pappeuteni lahjasta.
Myöhemmin, vihkimykseni jälkeen, minut lähetettiin auttamaan seurakunnassa. Sen jälkeen olen palvellut kahdessa seurakunnassa ja hiippakunnassani yleensä. Se ei ollut helppoa, koska kohtasin henkilökohtaisesti monia ongelmia. Ensinnäkin pitkät välimatkat eri kylien kristittyjen luokse, mikä tarkoittaa noin 100 kilometrin matkaa moottoripyörällä kaikkine riskeineen, jotka johtuvat hyvien teiden ja infrastruktuurin puutteesta: esimerkiksi sadekaudella tiet ovat täysin kulkukelvottomia. Jouduin myös kohtaamaan ongelman, joka liittyi taloudellisten varojen puutteeseen, jotta voisin olla yhteydessä kristittyihin sekä fyysisesti että teknisesti, mutta myös tukea heitä aineellisesti lasten koulutuksessa, mikä on tärkeää erityisesti orvoille, jotka ovat köyhimpiä ja eniten apua tarvitsevia.
Hiippakuntani tilanne ei kuitenkaan ole helppo kristityille yleensä, sillä useimmat heistä ovat hyvin köyhiä ja ovat edelleen riippuvaisia kirkon tuesta, jopa pappien, jotka ovat myös köyhiä eivätkä useinkaan pysty auttamaan joitakin perheitä, jotka eivät pysty kokoamaan tarpeeksi ruokaa selviytyäkseen yhden päivän ajan. On myös vakava koulutusongelma: kurjuutemme ei ole pelkästään aineellista vaan myös henkistä, inhimillistä ja kulttuurista, koska hyvin harvat ihmiset ovat koulutettuja ja sivistyneitä: esimerkiksi katolisia kouluja on hyvin vähän, koska seurakunnissa ei ole rahaa rakenteiden perustamiseen. Ja lopuksi on uskon ongelmia: useimmat ihmiset eivät kiinnitä paljon huomiota sielunsa hengellisiin tarpeisiin, kuten eukaristian vietossa käymiseen, vaan ovat enemmän huolissaan siitä, että he löytävät vettä jokapäiväiseen elämäänsä tai laidunmaata karjalleen: on hyvin vaikeaa puhua heille ja vakuuttaa heidät messun ja uskon tarpeellisuudesta ja tärkeydestä.
Piispani pyysi minua seurakunta-apostolaattini aikana opiskelemaan kanonista oikeutta paavillisessa Pyhän Ristin yliopistossa Roomassa. Tämä johtui hiippakunnan erilaisista tarpeista. Piispan tavoitteena on, että voisin jatkaa apostolina hiippakunnassa hankittuani opintojeni kautta tietoa kanonisen oikeuden alalta. Siitä on suurta apua hiippakunnalle, sillä siellä on monia pastoraalisia ongelmia, jotka vaativat välitöntä huomiota ja hoitoa. Jumala käyttää erilaisia keinoja ja tapoja tavoittaakseen kansansa, koulutus on yksi niistä.
Uskon, että opintojeni jälkeen pystyn tavoittamaan hiippakuntani kristittyjä erityisellä tavalla. Tämä ei ole helppoa, kun otetaan huomioon taloudellinen näkökulma, kuten aiemmin mainitsin. Kuvitelkaa siis, miten tärkeää teidän taloudellinen tukenne on, jotta tämä unelma voisi toteutua ja jotta voisimme jatkossakin edistää kirkon tehtävää, joka on sielujen pelastaminen.
Kiitän teitä tuestanne, joka koskee koulutustani, hiippakuntaani ja maatani. Rohkaisen teitä kiitollisena tukemaan minua edelleen, jotta voin toteuttaa unelmani.
Tiedän, millaisen uhrauksen teette minun ja kirkon kanssa tehtävässänne. Rukoukseni ovat aina kanssanne.
