Joka vuosi Torstai jälkeen Helluntaikirkko viettää ainutlaatuista liturgista juhlaa: kirkon fiesta de Jesucristo, Sumo y Eterno Sacerdote. Se ei ole vain yksi liturginen muistotilaisuus, vaan syvällinen kutsu pohtia kristillisen mysteerin ydintä: Kristus, joka tarjoaa itsensä Isälle maailman pelastukseksi.ja joka liittää kirkon papit tähän uhriin.
Tämän juhlan keskipisteenä on Kristus hänen papillinen ulottuvuustoisin sanoen välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä (vrt. 1 Tim 2:5). Hän ei juhli tiettyä hetkeä elämässään (kuten joulua tai pääsiäistä), vaan hänen ikuinen papillinen olentoMelkisedekin järjestyksen mukaan (vrt. Hebr 5,6).
Jeesus ei ollut pappi kuten juutalaisten temppelissä. Hän on täydellinen pappi koska se tarjosi ei eläinuhreja, vaan oman ruumiinsa ja verensä. kuuliaisuudessa ja rakkaudessa Isää kohtaan. Kuten Heprealaiskirjeessä sanotaan: "Kristus on tullut tulevien hyvien asioiden ylimmäiseksi papiksi... ei kauriin ja vasikan veren kautta, vaan oman verensä kautta hän on kerran ja lopullisesti mennyt pyhäkköön ja saanut iankaikkisen lunastuksen" (Hepr. 9:11-12).
Jotkut piispat - erityisesti Espanjassa ja Latinalaisessa Amerikassa - ottivat tämän juhlan liturgiseen kalenteriin 1900-luvulla, ja jumalanpalveluksen kongregaatio hyväksyi sen vuonna 1987. Sen jälkeen monet hiippakunnat ympäri maailmaa ovat hyväksyneet sen.
Kirkko opettaa, että Kristus on pappi, uhri ja alttari samaan aikaan. Hän ei ole vain se, joka tarjoaa, mutta myös se, joka se, joka antautuuKristus, ikuinen pappi, on ruumiinsa uhrilahjalla kerran ja lopullisesti saattanut päätökseen ihmisen lunastuksen työn" (tämän juhlan messun esipuhe).
Viimeisellä ehtoollisella hän sakramentaalisesti ennakoi uhria, jonka hän suorittaisi ristillä. Siitä lähtien, jokainen messu on tuon yhden uhrin todellinen ja sakramentaalinen toteuttaminen.. Sitä ei toisteta, vaan se tehdään läsnäolevaksi Pyhän Hengen voimalla.
Siksi, kun papit viettävät eukaristiaa, toimia "in persona Christi Capitis". (Kristuksen päähenkilönä), ei pelkkinä valtuutettuina tai edustajina. Kristus itse toimii heidän kauttaan.
Tämä festivaali on myös etuoikeutettu tilaisuus rukoileminen pappien puolesta. Heidät on konfiguroitu Kristuksen, papin, kanssa jatkamaan hänen tehtäväänsä. Pyhän Johannes Paavali II:n sanoin: "Palveleva pappeus on osallinen Kristuksen yhdestä pappeudesta, ja sen tehtävänä on tehdä lunastusuhri läsnäolevaksi jokaisena aikakautena" (kirje papeille, torstai 1986).
Papit tarvitsevat nykyään enemmän kuin koskaan läheisyyttämme, kiintymystämme ja rukouksiamme. Heidän tehtävänsä on kaunis, mutta myös vaativa. He ovat Kristuksen rakkauden välineitä, mutta he eivät ole vapaita vaikeuksista, väsymyksestä ja kiusauksista.
Tämä festivaali on siis myös kehotus uudistaa rakkautta ja tukea pastoreillemme. Se on myös päivä uusien pappisvirkojen kutsuminen. Kirkko tarvitsee miehiä, jotka ovat Kristusta rakastaen valmiita käyttämään elämänsä evankeliumin palvelemiseen.
Kristuksen katseleminen Ylimmäisenä ja Ikuisena Pappina merkitsee hänen sydämensä, hänen itsensä antamisensa, hänen kuuliaisuutensa Isää kohtaan ja hänen myötätuntonsa ihmiskuntaa kohtaan. Hänestä tuli pappi, jotta rukoile puolestamme lakkaamattaHeprealaiskirjeessä sanotaan: "Hän voi pelastaa ne, jotka hänen kauttansa tulevat Jumalan tykö, sillä hän elää aina rukoillakseen heidän puolestaan" (Hepr. 7:25).
Itseriittoisuuden, kiireen ja pinnallisuuden leimaamassa maailmassa Kristuksen, papin, katsominen on kutsu elää... itsensä antamisen, esirukouksen ja hiljaisen palvelemisen hengellisyys.. Kristus ei pakota itseään: hän tarjoaa itsensä. Hän ei vaadi: hän antaa itsensä. Hän ei kerskaile: hän antaa itsensä äärimmilleen.
Uskoville maallikoille tämä juhla on myös muistutus siitä, että kaikki kastetut ovat osallisia Kristuksen pappeudessa.. Pietari sanoo sen selvästi: "Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä kansa, Jumalan oma kansa" (1. Piet. 2:9).
Tämä uskovien yhteinen pappeus eletään päivittäisessä uhraamisessa, rukouksessa, rakkaudessa ja elämän todistamisessa. Jokainen kristitty on kutsuttu uhraamaan elämänsä Jumalalle mieluisaksi hengelliseksi uhriksi (vrt. Room. 12:1).
Jeesuksen Kristuksen, ylimmäisen ja ikuisen papin, juhla kutsuu meidät katsokaa alttarille uudella uskollaja tunnustaa, että Kristus itse toimii siellä. Hän muistuttaa meitä siitä, että Pelastus ei tule meidän töistämme vaan Kristuksen uhrista.. Ja että tämä uhri on ikuinen, aina elävä, aina tehokas.
Se on syvästi eukaristinen, syvästi papillinen ja syvästi kirkollinen juhla. Se on tilaisuus kiittää Kristusta hänen itsensä antamisesta, rukoilla niiden puolesta, jotka on kutsuttu edustamaan häntä sakramentaalisesti, ja uhrata itsemme yhdessä hänen kanssaan Isälle maailman parhaaksi.
1. ¿Cuál es la identidad del sacerdote? La de Cristo. Todos los cristianos podemos y debemos ser no ya alter Christus sino ipse Christus, otros Cristos, ¡el mismo Cristo! Pero en el sacerdote esto se da inmediatamente, de forma sacramental (Amar a la Iglesia, 38).
2. A los sacerdotes se nos pide la humildad de aprender a no estar de moda, de ser realmente siervos de los siervos de Dios (...), para que los cristianos corrientes, los laicos, hagan presente, en todos los ambientes de la sociedad, a Cristo (Conversaciones, 59).
Pappi, joka elää pyhää messua tällä tavoin - palvomalla, sovittamalla, kiihdyttämällä, kiittämällä, samaistumalla Kristukseen - ja joka opettaa muita tekemään alttarin uhrista kristityn elämän keskipisteen ja juuren, osoittaa aidosti kutsumuksensa verrattoman suuruuden, sen luonteen, jolla hänet on sinetöity ja jota hän ei menetä iankaikkisuudessa (Rakastava kirkko, 49). (Amar a la Iglesia, 49).
4. He concebido siempre mi labor de sacerdote y de pastor de almas como una tarea encaminada a situar a cada uno frente a las exigencias completas de su vida, ayudándole a descubrir lo que Dios, en concreto, le pide, sin poner limitación alguna a esa independencia santa y a esa bendita responsabilidad individual, que son características de una conciencia cristiana (Es Cristo que pasa, 99).
5. ¡Valor de la piedad en la Santa Liturgia!
Nada me extrañó lo que, hace unos días, me comentaba una persona hablando de un sacerdote ejemplar, fallecido recientemente: ¡qué santo era!
—¿Le trató Vd. mucho?, le pregunté.
—No —me contestó—, pero le vi una vez celebrar la Santa Misa (Forja, 645).
6. No quiero —por sabido— dejar de recordarte otra vez que el Sacerdote es "otro Cristo". —Y que el Espíritu Santo ha dicho: "nolite tangere Christos meos" —no queráis tocar a "mis Cristos" (Camino, 67).
7. El trabajo —por decirlo así— profesional de los sacerdotes es un ministerio divino y público, que abraza exigentemente toda la actividad hasta tal punto que, en general, si a un sacerdote le sobra tiempo para otra labor que no sea propiamente sacerdotal, puede estar seguro de que no cumple el deber de su ministerio (Amigos de Dios, 265).
8. Cristo, que subió a la Cruz con los brazos abiertos de par en par, con gesto de Sacerdote Eterno, quiere contar con nosotros —¡que no somos nada!—, para llevar a "todos" los hombres los frutos de su Redención (Forja, 4).
9. Ni a la derecha ni a la izquierda, ni al centro. Yo, como sacerdote, procuro estar con Cristo, que sobre la Cruz abrió los dos brazos y no sólo uno de ellos: tomo con libertad, de cada grupo, aquello que me convence, y que me hace tener el corazón y los brazos acogedores, para toda la humanidad (Conversaciones, 44).
10. Aquel sacerdote amigo trabajaba pensando en Dios, asido a su mano paterna, y ayudando a que los demás asimilaran estas ideas madres. Por eso, se decía: cuando tú mueras, todo seguirá bien, porque continuará ocupándose Él(Surco, 884).
11. Me convenció aquel sacerdote amigo nuestro. Me hablaba de su labor apostólica, y me aseguraba que no hay ocupaciones poco importantes. Debajo de este campo cuajado de rosas —decía—, se esconde el esfuerzo silencioso de tantas almas que, con su trabajo y oración, con su oración y trabajo, han conseguido del Cielo un raudal de lluvias de la gracia, que todo lo fecunda (Surco, 530).
12. ¡Vive la Santa Misa!
—Te ayudará aquella consideración que se hacía un sacerdote enamorado: ¿es posible, Dios mío, participar en la Santa Misa y no ser santo?
—Y continuaba: ¡me quedaré metido cada día, cumpliendo un propósito antiguo, en la Llaga del Costado de mi Señor!
—¡Anímate! (Forja, 934).
Kristittynä oleminen - ja erityisellä tavalla pappina oleminen, kun muistetaan, että kaikki kastetut osallistuvat kuninkaalliseen pappeuteen - merkitsee jatkuvaa olemista ristin äärellä. (Forja, 882).
14. No nos acostumbremos a los milagros que se operan ante nosotros: a este admirable portento de que el Señor baje cada día a las manos del sacerdote. Jesús nos quiere despiertos, para que nos convenzamos de la grandeza de su poder, y para que oigamos nuevamente su promesa: venite post me, et faciam vos fieri piscatores hominum, si me seguís, os haré pescadores de hombres; seréis eficaces, y atraeréis las almas hacia Dios. Debemos confiar, por tanto, en esas palabras del Señor: meterse en la barca, empuñar los remos, izar las velas, y lanzarse a ese mar del mundo que Cristo nos entrega como heredad (Es Cristo que pasa, 159).
Si es verdad que arrastramos miserias personales, también lo es que el Señor cuenta con nuestros errores. No escapa a su mirada misericordiosa que los hombres somos criaturas con limitaciones, con flaquezas, con imperfecciones, inclinadas al pecado. Pero nos manda que luchemos, que reconozcamos nuestros defectos; no para acobardarnos, sino para arrepentirnos y fomentar el deseo de ser mejores (Es Cristo que pasa, 159).
15. Sacerdote, hermano mío, habla siempre de Dios, que, si eres suyo, no habrá monotonía en tus coloquios (Forja, 965).
16. La guarda del corazón. —Así rezaba aquel sacerdote: "Jesús, que mi pobre corazón sea huerto sellado; que mi pobre corazón sea un paraíso, donde vivas Tú; que el Ángel de mi Guarda lo custodie, con espada de fuego, con la que purifique todos los afectos antes de que entren en mí; Jesús, con el divino sello de tu Cruz, sella mi pobre corazón" (Forja, 412).
17. Cuando daba la Sagrada Comunión, aquel sacerdote sentía ganas de gritar: ¡ahí te entrego la Felicidad! (Forja, 267)
18. Para no escandalizar, para no producir ni la sombra de la sospecha de que los hijos de Dios son flojos o no sirven, para no ser causa de desedificación..., vosotros habéis de esforzaros en ofrecer con vuestra conducta la medida justa, el buen talante de un hombre responsable (Amigos de Dios, 70).
