Pappi Miguel Mullen asuu Argentiinan Mendozan arkkihiippakunnassa, joka on yksi maan suurimmista ja sijaitsee Andien itäpuolella sijaitsevilla tasangoilla, Etelä-Amerikan maan läntisimmässä osassa. Tämä 49-vuotias, Opus Dei -prelaatioon kuuluva uskovainen on nykyään niin sanottu myöhäinen kutsumus, sillä hänet vihittiin papiksi vuonna 2020, keskellä koronavirus-pandemiaa.

Tie, joka johti hänet pappisvirkaan, oli kuitenkin pitkä, sillä hän oli jo pitkään tuntenut kutsumuksen levottomuutta, joka lopulta johti kutsuun ryhtyä papiksi, ja hän sai toteuttaa unelmansa sinä päivänä, kun hänet vihittiin Roomassa papiksi.

Hän asuu kotimaassaan Argentiinassa, joka on jo pitkään kärsinyt monimutkaisesta tilanteesta niin poliittisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisesti ja uskonnollisesti. "Argentiinassa on meneillään luottamuskriisi valuutan suhteen, ja inflaatio on korkea. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa työssäkäyvät ihmiset menettävät tulojensa ostovoimaa koko vuoden ajan, kunnes heidän palkkojaan tarkistetaan. Tilanne on hyvin epäsuotuisa alemman ja keskiluokan kannalta", hän selittää CARF-säätiön haastattelussa.

Miguel Mullenin mielestä uskonnollista tilannetta on vaikea yleistää. Hän sanoo, että "toisaalta Mendozassa, jossa asun, huomaan, että vain harvat perheet koulusta, jossa työskentelen, käyvät sunnuntaimessussa. Esimerkiksi lapset, jotka ovat jo saaneet ensimmäisen ehtoollisensa, haluaisivat mennä, mutta heidän vanhempansa eivät ota heitä mukaan". Hän kertoo kuitenkin myös, että kun hän on joutunut vaihtamaan seurakunnan pappeja sunnuntaisin, hän on "löytänyt sitoutuneita yhteisöjä ja hyvän messuvierailun".

Tässä haastattelussa CARF-säätiö puhuu kutsumuksestaan, elämästään pappina ja kokemuksistaan opinnoista Pamplonassa ja Roomassa.

Miten sait uskon? Don Tino (Constantino Gargallo) kastoi minut viikko syntymäni jälkeen. Tämä sama espanjalainen pappi, joka oli Opus Dein jäsen, meni naimisiin vanhempieni kanssa. Äitini Nancy Taylor ei ollut katolilainen vaan protestantti. Hän tapasi Opus Dei -keskuksen Buenos Airesissa. Siellä hän päätti tunnustaa katolisen uskon. Se oli hyvin syvä ja rohkea kääntymys. Isäni Miguel Mullen kasvoi katolisessa perheessä. Yhteys vastoinkäymisiin kypsytti hänet, ja hän oli hyvä mies, joka säteili lämpöä ja iloa. Perheessäni vallitsi aina kristillinen ilmapiiri, joka oli täynnä luonnollisuutta.

Ja miten kutsu pappeuteen syntyi? Suurtorstaina La Platan kaupungissa aloin havaita kutsun pappeuteen. Jalkojen pesun aikana sielulleni tuli jotenkin kuin ehdotus Herralta pestä muiden jalkoja ripin sakramentin kautta. Tämä levottomuus jatkui monta vuotta. Ilmaisin sen Opus Dein prelaatille useissa kirjeissä ja myös aluevikaarille. Vuoden 2015 tienoilla vaadin sitä uudelleen; minulle oli selvää, että kutsumukseni numerolaisena ei ollut epätäydellinen, koska en ollut pappi. Mutta ihminen yrittää olla uskollinen ehdotuksille, joita meille tulee edellä.....

Minun oli odotettava noin 20 vuotta tuosta torstaista vihkimiseen. En kanna pienintäkään moitetta viivyttelystä, koska kutsumus työhön toi minulle vain iloa.

Opiskelitte sekä Pamplonassa että RomaMillainen kokemus sinulla oli siellä? Ikäni ja Argentiinassa suorittamieni tehtävien vuoksi suoritin Navarran yliopistossa moraalisen ja hengellisen teologian tutkinnon. Poikkeuksellisen suunnitelman ansiosta matkustin vain tenttijaksojen aikana opiskellakseni ja tehdäkseni tenttini. Rakastin kampusta ja teologisen tiedekunnan ilmapiiriä.

Argentiinalaisen Miguel Mullenin elämä Pamplonassa

Hän asui Colegio Mayor Aralarissa. Tenttien jälkeen hyödynsin urheilutiloja pelatakseni jalkapalloa ja tennistä. Torstaisin minun piti mennä ulos syömään tapaksia ja nauttimaan Pamplonan upeasta kaupungista.

Tutkintoni jälkeen tein tohtorin tutkinnon moraaliteologiasta Roomassa, Pyhän Ristin paavillisessa yliopistossa. Siellä nautin joistakin kursseista, jotka olivat välttämättömiä tohtorintutkintoa varten tarvittavien opintopisteiden saamiseksi. Arvostin erityisesti läsnäoloa ja tuntien jakamista kosmopoliittisessa ympäristössä. Alkeellisesta italian kielen taidostani huolimatta pystyin osallistumaan joihinkin Don Ángel Rodríguez Luñon pitämiin hyve-etiikkaa käsitteleviin kursseihin. Hän oli loistava opettaja. Minulla oli myös onni löytää opinnäytetyölleni loistava esittelijä, uruguaylainen pappi Arturo Bellocq. Hänen inhimillisten ominaisuuksiensa ohella havaitsin hänessä vankkaa akateemista pätevyyttä.

Muistatko näiltä vuosilta joitakin merkittäviä tilanteita, jotka ovat jääneet mieleesi? Minun tapauksessani pandemia oli tietyllä tavalla edukseni. Pystyin keskittymään tohtorintutkintooni ja välittömään valmistautumiseen pappeuteen. Toisaalta pappisvihkimykseni oli syyskuussa 2020. Pyhän Eugenuksen kirkon (Rooma) presbyteeri oli täynnä pappeja, joilla oli naamarit päässä, turvallisen välimatkan päässä. Jopa kardinaali Pietro Parolin, joka vihki meidät papiksi, ja jopa prelaattimme Don Fernando Ocáriz.

Amerikasta lähtevät lennot peruttiin kokonaan. Tästä syystä meidän Amerikasta tulleiden diakoniatyöntekijöiden oli tarjottava Herralle sukulaistemme poissaolo. Se oli surun nuotti taivaallisessa yhteydessä.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia hetkiä papin aikanasi? Vietin ensimmäiset kuukauteni pappina Madridissa. Tärkein minulle annettu pastoraalinen tehtävä oli korvata Don Felipe, pappi, joka oli liitetty presbyteriumiin, joka oli sijoitettu Opus DeiHän joutui sairaalaan infektion vuoksi. Kolme kertaa viikossa hän auttoi Alcorcónin Pyhän Josemarían seurakunnassa. Siellä hän vietti yhden sunnuntain messuista ja vietti useita tunteja rippituolissa.

Pian saapumiseni jälkeen kuulin tiedotusvälineistä, että seurakunnan pappi Don Javier Contreras oli joutunut salamurhayrityksen uhriksi. Noin 25-vuotias, sekaisin oleva mies yllätti hänet varhain aamulla veitsi kädessään. Mies kertoi tappavansa hänet, ja he kävivät noin viiden minuutin ajan lähitaistelua.

Jumalan ja Don Javierin inhimillisen ja hengellisen voiman ansiosta hän sai vain kolme puukoniskua. Olin järkyttynyt, koska saman päivän iltapäivällä, kun hänet oli kotiutettu, seurakunnan pappi vietti pyhän messun. Hän ei ollut kolmekymppinen vaan seitsemänkymppinen. Saarnassaan hän kertoi seurakuntalaisilleen, että hän antoi koko sydämestään anteeksi hyökkääjälleen. Hän seisoi elokuvan Suuri 2 Torino päähenkilön vieressä.

Toinen merkittävä hetki oli, kun palvelin yläasteen oppilaita Fuenllanan koulussa. Muistan ilon, kun huomasin sekä tyttöjen luottamuksen pappia kohtaan että oman iloni sovinnon sakramentin jakamisesta. Itse asiassa harmaimpia päiviä minulle olivat ne, jolloin kukaan ei tullut rippiin ja tunnit venyivät.

- Mitä pappi mielestäsi tarvitsee kohdatakseen ne monet haasteet ja vaarat, joita hän kohtaa? Olen ollut pappisvihkimyksessä vasta muutaman vuoden, mutta mielestäni papin on vaalittava ystävyyttä Kristuksen kanssa rukouksen kautta. Hänen on myös turvauduttava eukaristiaan ja haettava sieltä voimaa ja lohtua vaikeina hetkinä.

Meillä on samat heikkoudet kuin kaikilla ihmisillä. Uskon, että on erittäin viisasta päättää hengellisestä seurasta, koska myös me papit tarvitsemme kuuntelua, ymmärrystä ja rohkaisua.

Minusta on myös hyödyllistä panostaa opilliseen ja moraaliseen kasvatukseen. Hyvästä lukemisesta luennon katsomiseen ajankohtaisesta teologisesta aiheesta. Lisäisin vielä, että nautin todella tapaamisista muiden pappien kanssa. Mendozassa hiippakunta järjestää papiston yleisiä kokouksia, joissa vaalitaan pappisveljeyttä. Myös Guaymallénin dekaaniyhdistyksessä järjestetään kerran kuukaudessa jotain vastaavaa. Ihmetellään monien pappien hyvää elämää.

- Haluaisitko sanoa jotakin CARF-säätiön tukijoille? Autatte Jeesuksen Kristuksen pappien takomisessa. Se on korvaamatonta. Jumala pitää sen mielessäsi, etkä tule koskaan katumaan sitä.