Pyhä Johannes Paavali II oli hyvin kiintynyt vanhempiinsa. Tosin tällainen kiintymys ei ole yleistä, sillä tällainen valokuva saisi jotkut ihmiset nostalgisiksi ja surullisiksi. Karol Wojtila sen sijaan piti vanhempansa läsnä taivaaseen lähtöönsä saakka.
Emilia muistutti aina poikaansa Karolia, sillä hänellä oli neliömäiset, massiiviset kasvot, suuret silmät ja ulkoneva nenä. Köyhien käsityöläisten tyttären elämä oli tuskallista, sillä hän jäi pian äidittömäksi. Hän oli vahvasti uskovainen ja kiihkeän hurskas nainen, jolla oli erityinen taipumus Marian hartauteen. Hän ei koskaan ollut terve, mutta Karolin syntymä antoi hänelle voimaa ja iloa nähdä terveen ja vankan lapsen kasvavan, toisin kuin tytär, joka kuusi vuotta aiemmin oli kuollut syntyessään. Emilia oli löytänyt nuoresta sotilasmiehestä, josta tulisi kapteeni, ihanteellisen kumppanin perheen perustamisen seikkailuun.
Häntä viehättivät hänen hyvien tapojensa ja kohteliaisuutensa lisäksi myös hänen syvä hurskautensa. Wadowicen pikkukaupungin varuskuntaan sijoitettuna kapteeni Wojtylalla oli vaatimaton palkka ja hän eli jokseenkin vaatimatonta elämää. Hän vietti monta tuntia poissa kotoa, vaikka hän saapuikin kotiin ajoissa jakamaan rauhallista perhe-elämää, jossa rukouksella ja mietiskelyllä oli merkittävä rooli, mutta myös lukemalla Puolan, vuonna 1918 itsenäisyytensä takaisin saaneen kotimaansa, historiasta ja kirjallisuudesta. Kuten eräs paavin elämäkerran kirjoittaja asian ilmaisi, tuo koti oli kuin pieni Nasaret.
Pyhän Johannes Paavali II:n sanat äidistään:
"Hän oli poikkeuksellinen nainen... Olen hänelle velkaa ensimmäisen uskonnollisen opetukseni.
Hän oli aina syvän uskon ja kurinalaisuuden mies, jonka elämä leimasi ikuisesti hänen poikaansa, tulevaa Johannes Paavali II:ta. Hän oli eläkkeellä oleva itävaltalais-unkarilainen ja myöhemmin puolalainen upseeri. Vaimonsa Emilian kuoleman jälkeen hän kasvatti Karolin yksin ja opetti hänelle marialaisen hartauden, rakkauden rukoukseen ja rohkeuden vastoinkäymisten edessä.
Hän oli ankara mutta hellä mies, joka vei hänet päivittäin messuun ja opetti hänet rukoilemaan polvillaan, jopa natsimiehityksen aikana. Hänen äkillinen kuolemansa vuonna 1941 jätti nuoren Karolin orvoksi 21-vuotiaana, mutta hänen esimerkkinsä hiljaisesta hurskaudesta ja Jumalalle omistautumisesta tuli hänen kutsumuksensa hengellinen perusta. Johannes Paavali II muistaa isänsä aina "ensimmäisenä hengellisenä oppaanaanaan", joka näytti hänelle, että "pyhyys ei ole ylellisyyttä vaan velvollisuus"..
Johannes Paavali II:n pohdinta isästään:
"Isäni oli suuren sisäisen elämän mies... Hänen kanssaan opin rukoilemaan.".
Yhdeksänvuotiaana nuori Karol, tuttavallisemmin Lolek, joutuu todistamaan äitinsä kuolemaa. Hän on neljäkymmentäviisi vuotta vanha ja on kärsinyt nefriitistä. Hänen isänsä, joka täytti viisikymmentä vuotta vuonna 1929, joutuu jäämään eläkkeelle armeijasta huolehtiakseen nuoresta pojastaan.
Heillä on myös vanhempi poika, 23-vuotias Edmund, joka oli lähtenyt läheiseen Krakovaan opiskelemaan lääketiedettä. Tämä eri sairaaloissa työskentelevä poika käy usein perheen kotona etsimässä isäänsä ja veljeään. Vuonna 1932 Edmund kuitenkin kuolee 26-vuotiaana tulirokkoihin. Hän oli saanut sen sairaalta naiselta, jota hän oli yrittänyt parantaa. Tällainen oli hänen antelias ja tarmokas luonteensa ja hänen intohimoinen omistautumisensa lääkärin kutsumukselleen.
Karol, isä ja poika, asuvat molemmat kotona Wadowicessa. Isä valmistaa ateriat, huolehtii siivouksesta ja valvoo lapsen kotitehtäviä. Lisäksi kyseisessä talossa Rukousnauhoja rukoillaan paljon, ja ne ovat tapa päästä lähemmäksi taivaallista äitiä. maallisen äidin poissa ollessa. Poika käy ensin kunnallista koulua ja sitten kaupungin lyseota. Hän on erinomainen oppilas monissa aineissa, erityisesti uskonnossa, ja hänestä tulee myös ahkera jalkapallomaalivahti, joka voittaa luokkatovereidensa, joiden joukossa on paljon juutalaisia, sympatiat.
Ennen toista maailmansotaa noin kolmannes kaupungin väestöstä oli juutalaisia. Nuorelle Karolille tekee vaikutuksen se suuri huolellisuus, jolla juutalaiset huolehtivat uskonnollisista rituaaleistaan, mikä on toisinaan ristiriidassa tyhjien kristillisten kirkkojen ja rutiininomaisen hurskauden kanssa. Monta vuotta myöhemmin, kun hän vierailee Rooman synagogaPaavina hän vakuuttaa, että "juutalaiset ovat vanhempia veljiämme uskossa".
