Rosemberg Augusto Franco Barrera on seminaarilainen Santa Rosa de Liman hiippakunnassa Guatemalassa.
"On kulunut viisi vuotta siitä, kun tulin seminaariin kotimaassani, ja muistan hyvin, että ennen kuin tulin seminaariin, kävin läpi monien epäilyjen ajan. Työskentelin koulussa ala-asteen opettajana, mutta en koskaan lakannut käymästä messussa ja osallistumasta nuorisoryhmään. Eräänä päivänä käydessäni kirkossa tapasin ulkona vanhan englanninopettajani, ja hän oli niin yllättynyt siitä, että olin menossa kirkkoon, miesparka, ehkä olin niin huonosti käyttäytyvä, että hänestä oli outoa, että olin menossa Jeesuksen luo.
Opettaja kysyi minulta: "Mitä sanot Jeesukselle rukouksessa?" Sanoin hänelle hyvin hämmentyneenä: "En mitään, en tiedä, mitä sanoisin Hänelle, näen Hänet vain", ja hän sanoi minulle: "Sano Hänelle, Jeesus, auta minua rakastumaan enemmän Sinuun". Siitä päivästä lähtien rukoukseni alkaa ja päättyy aina näin. Tämä auttoi minua kuulemaan Jumalan kutsun selvemmin.
Aika kului, ja Facebookin kautta kirjoitin seurakuntapappini pappiin siitä, mitä olin alkanut tuntea enkä nähnyt selvästi, ja näin syntyi kutsumukseni säestys, lapsesta asti tunsin tämän kutsun selvästi, leikin jopa messun viettämistä, mutta luulin sen olevan lapsen harhaa, mutta Herra oli valmistanut kaiken minua varten.
Vuonna 2015 tulin Assumption National Major Seminary of the Assumption -seminaariin, jossa aloitin kouluttautumiseni. Minun on sanottava, että olen hyvin kiitollinen äidilleni, koska hän oli se, joka toi minut lähemmäs Jumalaa hyvin nuoresta iästä lähtien. Hänessä näin ja näen aina sen suuren rakkauden, jonka Jumala antaa minulle, koska hän on aina antanut itsensä hänelle. Muistan ensimmäisen armon, jonka Jumala antoi minulle ollessani pappisseminaarissa, sen, että isäni saattoi rakastaa katolista uskoa ja kaikkein pyhintä Mariaa.
Vuonna 2018 sain filosofian opintoni päätökseen, ja tänä vuonna piispa kutsui minut opiskelemaan Navarran yliopistoon ja suorittamaan harjoitteluni CIE Bidasoassa. En kiellä, etteikö minua aluksi pelottanut ajatus perheeni ja maani jättämisestä, mikä sai minut ajattelemaan, että olisi parempi sanoa ei, mutta näin tässä kutsussa Jumalan kutsun luottaa enemmän hänen suunnitelmiinsa ja vähemmän omiin suunnitelmiini, joten sanoin piispalleni kyllä.
Kuten evankeliumissa sanotaan, "kenelle paljon annetaan, siltä paljon vaaditaan", ja tämän vakaumuksen kanssa tulin, mutta ennen kaikkea sydämessäni on aina ollut tämä suuri pyhyyden kaipuu. En tietenkään ole pyhimys, minulla on vielä pitkä matka edessäni, mutta täällä kotona, Bidasoassa, meitä muistutetaan aina siitä, että tavallisesta ihmisestä voi tulla pyhimys. Täällä olo saa minut tuntemaan itseni hyvin rakastetuksi. Näen kirkon rikkauden, joka näkyy veljieni kasvoilla, näen kirkon yleismaailmallisuuden ja hyväntekijöiden tuessa Jumalan pyhän kansan rakkauden ja hyväntekeväisyyden, ja tämä motivoi minua jatkamaan anteliaampaa vastaamista Herralle."
