1. Pyhä Paavali tarttuu liturgiseen virteen, jossa Jumalaa siunataan hänen pelastussuunnitelmastaan. Franciscus sanoo, että ihmettelymme tätä pelastussuunnitelmaa kohtaan ei saisi olla vähäisempää kuin ihmettelymme meitä ympäröivää maailmankaikkeutta kohtaan, jossa esimerkiksi kaikki kosmoksessa liikkuu tai pysähtyy painovoiman vaikutuksesta. Jumalan suunnitelmassa, joka kulkee läpi aikojen, painopiste, josta kaikki saa alkunsa, merkityksensä ja tarkoituksensa, on siis Kristus.
Franciscuksen sanoin, hänen kaunokirjoituksessaan aiheesta Saint PaulKristuksessa meidät on siunattu jo ennen luomista; hänessä meidät on kutsuttu; hänessä meidät on lunastettu; hänessä jokainen luomakunta palautetaan takaisin ykseyteen, ja kaikki, lähellä ja kaukana, ensimmäiset ja viimeiset, on Pyhän Hengen työn kautta tarkoitettu ylistämään Jumalan kirkkautta." Tästä syystä paavi kutsuu meitä ylistämään, siunaamaan, palvomaan ja kiittämään tästä Jumalan työstä, tästä pelastussuunnitelmasta.
Aivan oikein, kun otetaan huomioon, että tämä "suunnitelma" tulee olemaan tapaa meidät jokaisen elämässä.Se jättää meille vapauden vastata tuohon rakastavaan suunnitelmaan, joka on lähtöisin Isän Jumalan sydämestä, kuten katolisen kirkon katekismuksessa todetaan.
Se ei siis ole suunnitelma, jonka Jumala on tehnyt selkämme takana, ilman meitä tai vapauttamme. Päinvastoin: on rakastava hanke, jonka hän esittää meille ja joka täyttää maailman historian ja ihmiselämän merkityksellä., vaikka monet tämän suunnitelman näkökohdat eivät olekaan vielä täysin tiedossamme, ja ne voivat tulla tietoon myöhemmin.
Ja Franciscus kysyy meiltä kaikilta: "Millainen on hämmästyksenne, tunnetteko joskus hämmästystä, vai oletteko unohtaneet, mitä se tarkoittaa? Todellakin. On hyvin kätevää ihmetellä Jumalan lahjoja.Muuten saatamme ensin tottua siihen ja sitten muuttua merkityksettömäksi.
Junassa Antoine de Saint-Éxupéry tarkkaili vuonna Pieni prinssi (luku XXII), lapset pitävät nenänsä ikkunoita vasten, kun aikuiset jatkavat muita rutiinihommia.
2. Toiseksi paavi toteaa, että Jos nyt tarkastelemme Herran kutsua opetuslapsille Galileassa, havaitsemme uuden hämmästyksen.. Tällä kertaa se ei johdu niinkään pelastussuunnitelmasta itsestään, vaan yllättäen siitä, Jumala ottaa meidät mukaan tähän suunnitelmaan, hän ottaa meidät mukaan siihen.. Herran sanat yhdelletoista opetuslapselleen ovat: "Menkää (...) tehkää kaikki kansat opetuslapsiksi, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heille kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän tehdä" (Mt 28:19-20); ja sitten viimeinen lupaus, joka antaa toivoa ja lohdutusta: "Minä olen teidän kanssanne aina, iankaikkisesti maailman loppuun asti" (jae 20).
Ja Pietarin seuraaja huomauttaa, että näillä ylösnousseen Jeesuksen sanoilla "on yhä voima liikuttaa sydämiämme, kaksituhatta vuotta myöhemmin" Miksi? On nimittäin hämmästyttävää, että Herra päätti evankelioida maailman tuosta köyhästä opetuslapsiryhmästä käsin.
Tässä yhteydessä voidaan kysyä, pääsevätkö vain kristityt mukaan tähän pelastussuunnitelmaan vai tekevätkö vain kristityt siinä yhteistyötä. Todellisuudessa kuka tahansa henkilö -ja muut olennot oman olemuksensa mukaisesti. astua näihin Jumalan rakastaviin suunnitelmiin. Samalla kristityillä on jumalallisen valinnan kautta (ennen maailman luomista, vrt. Ef. 1:4) erityinen asema tässä hankkeessa, samanlainen kuin Marialla, kahdellatoista apostolilla ja niillä naisilla, jotka seurasivat Herraa alusta alkaen. Näin Jumala tekee: hän tulee toisten luo toisten kautta.
Paavi itse on sanonut niin, ja tämä koskee myös kaikkia kristittyjä. Saada meidät tietoisiksi pienuudestamme, suhteettomuudestamme osallistua jumalallisiin suunnitelmiin. Vapauttaa meidät kiusauksesta tuntea olevamme jumalallisen suunnitelman "huipulla". (merkittävimmät, kuten kardinaaleja kutsutaan), nojautumisesta väärään turvallisuuteen, ehkä luulevat, että kirkko on suuri ja vankka...
Franciscus sanoo, että tässä kaikessa on jotain totuutta (jos katsomme sitä uskon silmin, sillä Jumala on kutsunut meidät ja antaa meille mahdollisuuden tehdä yhteistyötä hänen kanssaan). Se on kuitenkin lähestymistapa, joka voi johtaa meidät seuraaviin asioihin antaa itsemme huijata itseämme by "valehtelija (eli paholainen). Ja tulla ensinnäkin "maalliseksi" (hengellisen maallisuuden matoineen); ja toiseksi "vaarattomaksi", ts. ilman voimaa ja ilman toivo tehdä tehokasta yhteistyötä pelastuksessa.
3. Lopuksi Rooman piispa huomauttaa, että kaikki nämä kohdat herättävät (tai niiden pitäisi herättää) meissä "kirkkona olemisen ihmeellisyyden"; kuuluminen tähän perheeseen, tähän uskovien yhteisöön, joka muodostaa yhden ruumiin Kristuksen kanssa, kasteestamme lähtien. Siellä olemme saaneet kaksi ihmeen juurta, kuten olemme nähneet: ensinnäkin tulla siunatuksi Kristuksessa ja toiseksi lähteä Kristuksen kanssa maailmaan.
Ja Francis selittää, että Se on hämmästys, joka ei vähene iän eikä vastuun myötä.s (voisimme sanoa: niillä tehtävillä, lahjoilla, palvelutehtävillä ja karismoilla, jotka jokainen meistä voi saada kirkossa, kirkon ja maailman palveluksessa).
Tässä vaiheessa Franciscus muistuttaa pyhän paavi Paavali VI:n hahmosta ja hänen ohjelmallisesta ensi-iskelmästään. Ecclesiam suamkirjoitettu Vatikaanin II kirkolliskokouksen aikana. Paavi Montini sanoo siellä: "Tämä on hetki, jolloin kirkon on syvennettävä tietoisuuttaan itsestään, [...] omasta alkuperästään, [...] omasta tehtävästään".. Viitaten nimenomaan kirjeeseen Efesolaiskirjeeseen hän asettaa tämän tehtävän pelastussuunnitelman näkökulmaan; "sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä Jumalassa iät ja ajat ... jotta se tulisi tunnetuksi ... kirkon kautta" (Ef. 3:9-10).
Francisco Hän käyttää pyhää Paavali VI:ta mallina esitellessään profiilin siitä, millainen kirkon papin tulisi olla.Hän, joka osaa ihmetellä Jumalan suunnitelmaa ja rakastaa kirkkoa intohimoisesti siinä hengessä, valmiina palvelemaan lähetystehtäväänsä missä ja miten Pyhä Henki tahtoo". Tällainen oli pakanoiden apostoli ennen Pyhän Paavalin VI. kyky hämmästyä, olla intohimoinen ja palvella.. Ja sen pitäisi myös olla hengellisen elämämme mittari tai lämpömittari.
Lopuksi paavi esittää kardinaaleille jälleen joitakin kysymyksiä, jotka ovat hyödyllisiä meille kaikille, sillä me kaikki - uskovaiset ja kirkon palvelijat - osallistumme hyvin erilaisilla ja toisiaan täydentävillä tavoilla siihen suureen ja ainutlaatuiseen "pelastustyön" tehtävään, joka on kirkon tehtävä maailmassa:
"Vai oletko jo niin tottunut siihen, että olet menettänyt sen? Pystytkö taas yllättymään?" Hän varoittaa, että se ei ole vain inhimillinen kyky, vaan ennen kaikkea Jumalan armo, jota meidän on pyydettävä ja josta meidän on oltava kiitollisia, jota meidän on varjeltava ja tehtävä hedelmälliseksi Marian tavoin ja hänen esirukouksellaan.
Ramiro Pellitero Iglesias
Pastoraaliteologian professori Navarran yliopiston teologisessa tiedekunnassa.
(*) Julkaistu julkaisussa "Iglesia y nueva evangelización".
