"Olen Simon John Nyanda, neljännen vuoden teologian seminaariopiskelija Navarran yliopistossa, olen kotoisin Tansanian Mwanzan arkkihiippakunnasta, ja asun ja saan koulutusta Bidasoassa.

Kutsumuksellani on mielenkiintoinen historia. Kun olin lapsi, isäni oli hyvin lähellä politiikkaa ja hän oli hyvin lähellä oman alueeni vaikutusvaltaisinta poliitikkoa, niin sanottua Samamba-puhvelia. Kysyin kerran isältäni, miksi hän ei hakenut poliittisia virkoja... ja hän kertoi, että se johtui siitä, että hän ei ollut lapsena opiskellut paljon, ja hän vaati, että minun pitäisi opiskella ahkerasti, jotta minusta tulisi suuri poliitikko.

Itse asiassa olen ollut kiinnostunut politiikasta koko elämäni ajan, koulussa pärjäsin melko hyvin erityisesti puolustaessani joitakin luokkatovereitani, jotka kilpailivat paikoista koulussa..... Kun isäni näki, että pärjäsin koulussa melko hyvin, hän päätti lähettää minut Bundan hiippakunnan katoliseen kouluun, jossa opiskelin neljä vuotta.

Mutta he antoivat hyvän koulutuksen kirkossa, siksi isäni oli lähettänyt minut sinne. Ystäväni olivat poliitikkojen lapsia, koska saman lajin linnut lentävät yhdessä; haaveilimme olevamme tulevaisuudessa suuria poliitikkoja... miten hauskaa meillä olikaan.

Isoäitini kastoi pappi, jota kansa kutsui hyväksi, Musoman hiippakunnan nykyinen piispa, piispa Musonganzila. Olin yhdeksänvuotias vuonna 2006. Äitini, isoäitini ja monet muut naiset, joita hyvä seurakuntapappi kosketti, kastettiin myös. Seuraavana vuonna myös me (lapset) pyysimme saada tulla kastetuiksi, ja meidät kastettiin vuonna 2007 yhdessä nuorempien sisarusteni ja serkkujeni kanssa. Isäni ei halunnut tulla kastetuksi, koska hän oli pöyristynyt joidenkin (protestanttisten) veljiemme huonosta esimerkistä, jotka eivät tehneet töitä ja omistautuivat vain uskonnolle ja joiden elämä oli siten jokseenkin merkityksetöntä.

Mutta papin hahmo vaikutti minusta yllättävältä ja sai minut miettimään, voisiko se olla kuka tahansa, kuten minäkin. Kysyin asiasta ystäviltä ja papeilta, ja he sanoivat kyllä. Niinpä aloin pikku hiljaa harkita kutsumustani vakavammin, puhuin ensin isäni kanssa, joka ei hyväksynyt sitä, koska se ei ollut sitä, mitä hän odotti minulta.

Sitten selitin sen seurakuntapastorilleni ja myöhemmin hiippakunnan kutsumustyönjohtajalle ja lopulta piispalle..... Luojan kiitos pääsin pappisseminaariin ja isäni otti sen ilolla vastaan niinä päivinä.

Olen hyvin kiitollinen kaikille niille, jotka tukevat meitä eri tavoin papin kutsumuksessamme, sillä heissä ja yhdessä heidän kanssaan Jumala pitää meistä huolta..... Mikä ilo onkaan palvella veljiämme ja sisariamme eläessämme! Palkinto taivaassa on valtava. Rukoilen teidän puolestanne. Kiitos. ????????